6. elokuuta 2017

LUURIKUVIA X8

Ihanaa - ja sateista - sunnuntaita! Heräsin tänään vasta vähän ennen 11, mutta jotenkin oon saanut enemmän tänään aikaan kuin niinä päivinä, kun tietoisesti herään yhdeksältä, jotta saisin tehtyä tarvittavat jutut. On käyty suihkussa, vaihdettu lakanat, luettu englantia, kuvattu ja muokattu kasoittain kuvia, päivitetty instagramia, kirjoitettu pari postausta valmiiksi mukaanluettuna tämä ja nyt jatkan matkaani olohuoneen sohvalle katsomaan leffaa. Huomenna starttaa viimeiset kolme päivää vapaata ennen koulua, joista kaksi vietetään töissä, mutta silti oon tavallaan innoissani tulevasta viikosta :)
collage2

Aina yhtä ihana Porvoo ja sen arkkitehtuuri || Löytö Mangosta - tää ei ihan vielä pääsekkään käyttöön (vink vink) || Eilen juhlittiin Eerikaa ja täysi-ikäisyyttä - ihana ilta uusien sekä vanhojen tuttujen seurassa. Teemana oli White Partyt, mutta kuten huomata saattaa, ei tää pukukoodi ollut pakollinen. Bongatkaa mut ja mun ihana valkoinen mekko tossa oikeessa reunassa!! || There's nothing that a good cup of coffee can't fix
collage3
Biisi, jota oon hyvää vauhtia kuluttamassa loppuun, replaylla melkeimpä 24/7 Prettymuch - Would you mind, tän biisin tullessa shuffle playlla täytyy vääntää ääni täysille, niin ihana biisi ja tulee ihan Backstreet  Boys vibat! || Porvoossa aamupalalla/lounaalla - toi porkkanakakku oli ihan järkyttävän kokoinen, mutta saatiin äidin kanssa se yhteisvoimin syötyä. || Eilisen makeup look, harmi vaan, että sain ripsiliimasta jonkinlaisen allergisen reaktion (?) ja toinen silmä vuosi koko illan vähän pilaten mun eyelinerit. Mutta tää bronzy goddess täytyy recreate joskus toistekin, tykästyin!! || Voikohan nää sään suosimat päivät tältä kesältä laskee yhden tai kahden käden sormilla..? Siltä se ainakin tuntuu, nytkin satanu vettä koko päivän.

2 kommenttia :

  1. Sun puhelimessa on kyllä hyvä kamera, tosi hyvälaatuisia kuvia! Porkkanakakku on ihan hirveän hyvää *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo mun täytyy myöntää, että oon ollu enemmänkin kuin tyytyväinen tän ip7 kameraan <3 tulee pienempi morkkis jos ei järkkäriä kanna mukana, koska puhelimella saakin melkeimpä yhtä hyviä kuvia :) ja jep, porkkanakakku on yks ehdoton lemppari!!

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita - ja vastaan jokaiseen niin pian kuin pystyn. ♥