31. toukokuuta 2015

PERUSKOULU: CHECK

#seolisiinä - tällä hashtagilla alla olevan kuvan pystyy löytämään Instagramista (tai sitten etsitte mut suoraan @emmmakarki). Peruskoulu on nyt suoritettu ja oppivelvollisuus on nyt ohi, keskiarvolla 8.6 on nyt sitten hyvä lähteä jatkamaan opintoja. Toivotaan, että syksyllä avautuu lukion ovet ja seuraavat kolme vuotta menee siellä. 
 Musta tuntuu tosi haikeelta, en ollut valmistautunut päättäreihin mitenkään. En kyllä ole vieläkään sisäistänyt, että suurinta osaa omasta luokastani ja/tai koulustani en tuu näkemään enää ollenkaan. Samoin, musta ei tunnu yhtään kesälomalta. En kyllä yhtään ihmettelisi jos huomenna heräisin paniikissa, pakkaisin kamat ja lähtisin kouluun ennen 8.30. Tottakai mua hieman pelottaakin - tällä hetkellä en ole missään opiskelemassa, paikasta ei ole 100% varmaa tietoa, tulevaisuuden suunnittelu alkaa koputtelemaan ovella, uudet ihmiset, uudet asiat... Onneksi mulla on kaksi ja puoli kuukautta aikaa valmistautua koitokseen, jonka joudun kohtaamaan syksyllä. Ehkä en vielä stressaa...
 9 vuotta on kuitenkin ollut niin pitkä aika, yli puolet mun elämästä, ja oon jakanut ton ajan niin huikeiden ihmisten kanssa, että ihan ahistaa ajatella, ettei pysytä enää yhdessä. Porukka on muuttunut vuosien varrella, mutta voin ylpeenä sanoa, että kuuluin aina B-luokkaan, ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen. Mutta yhdeksäs oli kyllä ehdoton lemppari ja muutuin sen aikana ihmiseksi, joka oon halunnut olla - kiitos 9B Erityiskiitos tytöille, Vivianille, Eerikalle, Merille, Sannille, Venlalle, Paulalle, Olivialle ja Jennille, ilman teitä Viro, potkiaiset, yhteishaku, Kaivari tai mikään muukaan ei olisi tuntunut samalta. 
dressss
Mekko Nelly.com || kengät Dinsko || Pääsin ensimmäistä kertaa käyttämään isovanhemmilta saatuja korujakin, toi kaulakoru on aivan ihana!
kdsjfkdsh
Kaksikko joiden kanssa oon jakanut nää 9 vuotta Kiitos niistä! || Illan paranneltu look, kun lähdettiin tyttöjen kanssa viettämään iltaa.

Ihanaa kesää muuten kaikille

28. toukokuuta 2015

ESTONIA THROUGH PHONE

Hyvä rako vihdoinkin tulla taas moikkaamaan teitä tänne blogin puolellekin! Huomaa, että kesä on virallisesti täällä, kun tuntuu, että kokoajan on jotain suunnitelmia ja tekemistä, extemporejuttuja sun muuta. Ei haittaa kyllä yhtään, oon kaivannut tätä positiivisuutta ja energiaa. Oon ollut vähän epäaktiivinen bloggaaja viimesen kuukauden, mutta mun tekemisiä pystyy seurata myös Instagramista, jota päivittelen tiuhaan tahtiin! Mut löytää sieltä @emmmakarki. :-)
 Sitten vähän näihin puhelinkuviin ja eiliseen päivään, kun luokkaretki koitti ja lähdettiin Viroon! Oltiin odotettu reissua tyttöjen kanssa kasiluokasta asti eikä kyllä petytty yhtään. Suunnitelmien muutosten ja hankaluuksien kautta voittoon - kiitos rakkaat reissusta! ♥ En ottanut kameraa ollenkaan mukaan, joten nyt mennään näillä (olisi mulla vielä tuplasti lisääkin kuvia...)
estoniaa
Laivan buffet-aamiainen! Mikä taivas ♥ Silmät olisi syönyt lisääkin, mutta tällä pärjättiin ihmeen hyvin koko päivä. || Laivan kannella (ja muuallakin) tuli otettua hirveeesti ryhmäkuvia ja selfieitä. || Kaunis Tallinna, jonne haluun reissailla lisääkin - vaikka se onkin nähty monen monta kertaa.
esotnia
Asuna toimi siniset farkut, t-paita, flanelli ja Nellyn just-eikä-melkein-hyvät-kävelyyn-kengät || Lisää Tallinnaa, jota kierrettiin meidän luokan ja yhden rinnakkaisluokan kanssa.
estonia
Me kaikki oltiin odotettu tätä näkyä koko päivän... Ja mulle se osoittautui kohtaloksi, Bershkasta kun on tapana kantaa niin paljon kaikkea kotiin. Ja niin kävi tälläkin kertaa! || Löytöjä tein myös Zarasta ja Pull&Bearista || Upea auringonlasku laivalta, kun oltiin jo melkein Helsingin puolella!

Upea tapa päättää peruskoulu ja suunnata kohti uusia risteilyjä (haha, vanhojen risteily ja abiristeily siintää jo kaukana tulevaisuudessa... toivottavasti).

13. toukokuuta 2015

4x leather

Huomenta! Täältä tulee nopsat asukuvat parin viikon takaa, kun päältä löytyi neljän vaatekappaeen verran tekonahkaa; takki, housut, baltsut ja laukku. Näin jälkeenpäin sanoisin, että ihan mun näköinen asu, mutten varmaankaan tule uudelleen samanlaista komboa päälleni vetämään. 
 Musta tuntuu jotenkin tosi hölmöltä, kun en osaa vieläkään sisäistää, että kesä on kohta täällä (no, en ihmettele. Jos nyt kattoo ulos, niin näyttää aika syksyiseltä...). Mutta pakko myöntää, että koulunpenkillä istuminen tuntuu tosi puuduttavalta, kun on parin päivän jälkeen tehnyt töitä - kyllä musta sittenkin löytyy se tekeväkin puoli. Oon aina kuvitellut, että oon enemmänkin se, joka lukee ja kirjoittaa... Mutta töitä on itseasiassa tosi kiva tehdä! Varsinkin tällaisella työporukalla kuin mikä mulla on, haha! :-D No, mutta mun tästä täytyykin lähteä valmistautumaan, tsau!
_MG_9228 _MG_9224 _MG_9227
takki Lindex || paita Mango || housut Zara || kengät Cittari || kello O.N.E

8. toukokuuta 2015

a little haul

Voiks nyt vihdoin nostaa kädet ilmaa, koska peruskoulu oli siinä? Ehdottomasti! Viimeisistä kokeista selvittiin kunnialla ja nyt vaan jännitellään numeroita kolme viikkoa, kunnes todistus ojennetaan kouraan. Seuraavat pari viikkoa meneekin TETissä, viimeisellä viikolla on Tallinnan reissu ja tässä välissähän on myös sweet 16-päivät allekirjoittaneella. 
 Mutta nyt sitten postauksen pointtiin, eli uusimpiin ostoksiin. Eilen mentiin Vivianin kanssa metsästämään äitienpäivälahjoja ja juttuja päättäreihin (ja tarvittavat löytyikin, success!), mutta matkaan lähti vähän muutakin tarvittavia juttuja.
_MG_9237 _MG_9239 _MG_9238 _MG_9241 _MG_9240
Siniset shortsit ZARA 24,95€ || Korkeavyötäröiset shortsit H&M 24,95€
_MG_9246
Pikku "lompakko" MANGO 4,99€
collage
Kynähame H&M 9,95€